Tiedote puunkaadosta hautausmaalla

Maanantain 27.11. ja perjantain 1.12. välisenä aikana hautausmaalla kaadetaan puita. Lohkolta III löytyi aiemmin liito-oravan jätöksiä, jonka vuoksi puunkaadot siellä jäivät kesken. Ely-keskus tutki tilanteen ja totesi, ettei puun kaadolle ole estettä. Alueelta tullaan poistamaan suunnitelman mukaiset riskipuut. Puita kaadetaan myös Ahotien puoleiselta hautausmaan alareunalta. Sieltä poistetaan riskikoivuja ja kiviaidan viereisiä kuusia. Seurakunta pyytää välttämään liikkumista näillä alueilla kyseisenä aikana turvallisuussyistä.

Uutislistaukseen

Tiedote puunkaadosta hautausmaalla

Maanantain 27.11. ja perjantain 1.12. välisenä aikana hautausmaalla kaadetaan puita.

Maanantain 27.11. ja perjantain 1.12. välisenä aikana hautausmaalla kaadetaan puita. Lohkolta III löytyi aiemmin liito-oravan jätöksiä, jonka vuoksi puunkaadot siellä jäivät kesken. Ely-keskus tutki tilanteen ja totesi, ettei puun kaadolle ole estettä. Alueelta tullaan poistamaan suunnitelman mukaiset riskipuut. Puita kaadetaan myös Ahotien puoleiselta hautausmaan alareunalta. Sieltä poistetaan riskikoivuja ja kiviaidan viereisiä kuusia. Seurakunta pyytää välttämään liikkumista näillä alueilla kyseisenä aikana turvallisuussyistä

Pasi Hänninen
Pasi Hänninen
Seurakuntamestari
Virastotie 2
51900 Juva

23.11.2023 11.59