Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla ja Juvan seurakunnalla on pitkät perinteet henkilötietojen käsittelyssä jokapäiväisessä toiminnassamme. Olemme osa yhteiskuntaa ja julkisoikeudellisena toimijana kaiken toimintamme on oltava läpinäkyvää sekä arvojemme mukaista. Vastuullisuus ja luottamuksellisuus korostuvat myös tietosuoja-asioissa ja olemme sitoutuneet suojaamaan jäsentemme, henkilöstömme sekä asiakkaidemme yksityisyyttä.
Seurakuntien toiminta ja jäsenyys edellyttää henkilötietojen käsittelyä. Näitä ovat mm.
- tunnistamistiedot, kuten nimi ja henkilötunnus henkilön yksilöimiseksi
- yhteystiedot, kuten osoite, seurakunta, sähköpostiosoite ja puhelinnumero
- seurakunnan jäsenyyteen ja sen hoitamiseen liittyvät tiedot, kuten ilmoittautumiset tapahtumiin, tilaisuuksiin ja toimintaan sekä niihin liittyvät tiedot.
- lisäksi voimme kerätä asiointiin, tilauksiin, sopimuksiin ja toimintaan liittyviä tietoja toimintaamme varten
Tietojen pääasiallinen lähde on henkilö itse. Tämän lisäksi voimme saada mm. jäsentietojärjestelmän yhteystietojen päivittämiseen tietoja väestötietojärjestelmästä.
Käytämme henkilötietoja Juvan seurakunnan toiminnan ylläpitämiseen, jäsenyyden ja asiakassuhteiden hoitamiseen. Lisäksi käytämme henkilötietoja toiminnan ja palveluiden tuottamiseen, kehittämiseen ja laadunvarmistukseen.
Käsittelyn oikeusperusteet
Käsittelemme tietojasi lakisääteisiin velvoitteisiin perustuen, esimerkiksi Kirkkolaki määrää kirkonkirjoista. Käsittelemme tietojasi myös rekisterinpitäjän oikeutetun edun perusteella seurakunnan jäsenyyden, palvelussuhteen tai muun merkityksellisen asiakassuhteen johdosta. Käsittelemme henkilötietoja myös sopimussuhteen perusteella, esimerkiksi vuokrasopimukseen liittyen. Lisäksi voimme käsitellä tietoja henkilön antamaan suostumukseen perustuen.
Noudatamme henkilötietojen käsittelyssä hyvää hallintotapaa ja tietosuojakäytäntöjä. Olemme arvioineet käsittelytoimiin liittyvät mahdolliset riskit ja ryhtyneet tarvittaviin toimenpiteisiin näiden riskien hallitsemiseksi. Pääsy tietoon on rajoitettu niille henkilöille, jotka tarvitsevat sitä työtehtävissään. Henkilötiedot on suojattu asiattomalta pääsyltä tai käsittelemiseltä sekä teknisin että hallinnollisin toimenpitein.
Säilytämme henkilötietojasi tarvittavan ajan, jotta voimme täyttää tietosuojaselosteiden esittämät käyttötarkoitukset. Lisäksi joitain tietoja voidaan säilyttää kauemmin niiltä osin kuin se on tarpeen laissa asetettujen velvollisuuksien, kuten Kirkkolain, väestökirjanpidon, sekä kirjanpitoa ja muuta toimintaan koskevien vastuiden toteuttamiseksi ja niiden asianmukaisen toteuttamisen osoittamiseksi.
Rekisteröidyllä on oikeus
Juvan seurakunnan ja Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan tietosuojavastaava
Jyrki Lahti
jyrki.lahti (a) evl.fi, p. 040 827 7783
Kansallinen valvontaviranomainen
Tietosuojavaltuutetun toimisto
PL 800, Ratapihantie 9, 00521 Helsinki
p. 029 56 66700, tietosuoja@om.fi
www.tietosuoja.fi
Voit tehdä tietopyynnön itseäsi koskevista henkilötiedoista asioimalla Juvan seurakunnan kirkkoherranvirastossa. Pyyntö tehdään kirjallisesti ja toimitetaan henkilökohtaisesti kirkkoherranvirastoon. Varauduthan todistamaan henkilöllisyytesi. Tietopyyntölomakkeita on saatavilla kirkkoherranvirastosta. Toimitamme tiedot aina kirjallisesti.
Juvan seurakunta, kirkkoherranvirasto
Virastotie 2, 51900 Juva
Avoinna ma-to klo 9-12, pe suljettu
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä