Nyt tarvitaan heijastimia

On synkistä synkin marraskuu ja varmasti vuoden harmain kuukausi: väritön, lehdetön ja pimeä. Iltapäivällä, kun lähden töistä kotiin, alkaa hämärtää. Tuntuu, etten ole ehtinyt päivän aikana valoa nähdäkään.

Myös toiset töistä ja koulusta palaavat kulkevat pimeässä ja märkä katu imee viimeisetkin valot. Jotkut ihmisistä huomaan vasta kohdalla, toiset heijastuvat auton valoihin pitkän matkan päästä. Heijastimet tekevät kadulla kulkevat ihmiset näkyväksi.

Meissä jokaisessa on sisäänrakennettuna tarve tulla nähdyksi. Lisäksi meillä on tarve tulla kuulluksi, ymmärretyksi ja rakastetuksi. Meissä asuu sisäänrakennettuna kohdatuksi tulemisen tarve. Marraskuisin marraskuu ja pimeässä aivan mustina kulkevat ihmiset saavat miettimään nähdyksi tulemisen tarvetta. Hyvät pimeässä vilkkuvat heijastimet symboloivat sitä erityisen hyvin. Jos en tule nähdyksi, minulle voi käydä huonosti, minä voin loukkaantua ja minua voi sattua.

Nähdyksi tulemisen tarvetta ei täytä ainoastaan nähdyksi tuleminen. Yhtä tärkeää on se, että minut hyväksytään juuri tällaisena ihmisenä. Minun persoonalliset luonteenpiirteeni, ulkonäköni, ajatukseni, tunteeni ja ihmisyyteni hyväksytään. Nähdyksi tulemisen tarve täyttyy vieläkin paremmin, kun kohtaamme toisemme samalta viivalta tai samalta tasolta, samanlaisena tuntevana ja virheitäkin tekevänä ihmisenä.

Jumala näkee meidät oman luomistyönsä tuloksena, omana kuvanaan ja siksi mittaamattoman arvokkaana. Elämme täällä suhteessa Jumalaan ja suhteessa toisiin ihmisiin. Jumalan rakkauden lisäksi tarvitsemme toinen toistemme rakkautta. Yksi lempi lyriikoistani, on Paula Vesalan laulussa Testamentti: “Jos olisi yksi laintaulu vaan. Se ois rakasta tänään, tänään, tänään.”

Kaikkein pimeimpänä vuodenaikana nähdään toinen toisemme pimeässä. Annetaan heijastimia heille, joilla ei niitä vielä takin helmassa riipu. Ja jos sinusta tuntuu, että et ole aikoihin tullut nähdyksi, ota tänään vastaan kaikkein kirkkain heijastin: sinä osaat, sinulla on lahjoja ja sinä olet kaunis.

“Hänessä oli elämä ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. (Joh. 1:4-5).”

Jonna Lemmetyinen, Juvan seurakunnan diakoni.

Kirjoitus on julkaistu Juvan lehdessä 21.11.2024

*****

Elämä ennen kuolemaa

Muusikko Make Perttilällä oli puhuttelevia ajatuksia tähän kirkkovuoden pyhään, joka kantaa teemaa kuolemasta elämään. Keskitymme paljolti kuolemaan. Mietteet tuntuivat tutuilta. Onhan elämää ennen kuolemaa. Mutta mitä on hyvä elämä? Onko niin, että ikänumerot vain kasvavat, mutta eläminen unohtuu. Elämä valuu kuin hiekka sormien läpi. Elämää suoritetaan: Kuuluu kehittää itseään ja kouluttautua kaiken ikää, kuuluu edetä uralla, tehdä vaikuttavaa työtä, kuuluu olla hyvä vanhempi ja vielä parempi puoliso, kuuluu kuntoilla ja harrastaa kulttuuria, kuuluu pitää puolensa, mutta toimia aina epäitsekkäästi.

Huolet ja pelko ovat päällimmäisenä mielessä. Stressi ja paineet tekevät elämästä vain päivästä toiseen selviämistä. Aina on seuraava haaste nurkan takana ja itse katselen elämääni kuin sivusta. Siinä se joku kuin kameli taistelee, kunnes selkä katkeaa. Miten niin meille annetaan vain sen verran kuin jaksamme kantaa? Ja niin huokaisee, kun päivä on illassa ja saa painaa pään tyynyyn. On liian väsynyt edes toivottamaan hyvää yötä.

Make jatkaa ja herättelee toisella hyvällä kysymyksellä: Milloin sitten koet olevasi elossa? Silloin kun tekemiseni tuottaa iloa ja hyvää läheisilleni. Kun käännän katseeni omasta navasta muihin. Kun huomaan osaavani ja olevani avuksi. Kun lapsi kesken kaiken puuhastelun ja leikin tokaisee, että Taivaan Isä suojelee. Kun saan jakaa ajatuksia, iloja ja suruja ystävän kanssa. Kun omat rajoitteet unohtuvat hetkeksi, annan musiikin viedä ja tanssin. Kun sanaton yhteys toimii ja rakkautta on nukahtaa käsi kädessä.

Mä elämältä kaiken sain tai jotain sen suuntaista. Toivon, että matkani lopussa voin kokea saaneeni elää kyllikseni. Toivon, etten harmittele elämätöntä elämää. Toivon, että toivo ja kiitollisuus olisivat säilyneet vahvuuksinani ja maallisen matkani kiintotähtinä. Muistetaan ystävät elää, kiitollisena tästä päivästä: Anu Hellman, Juvan seurakunnan nuorisotyönohjaaja

Kirjoitus on julkaistu Juvan Lehdessä torstaina 14.11.2024

*****

Jumalan kutsumat ja lähettämät

”En ole profeetta enkä profeetan oppilas, vaan karjankasvattaja ja metsäviikunoiden viljelijä. Herra otti minut laumojeni keskeltä ja sanoi minulle: ’Mene ja julista kansaani Israelia vastaan!” Näin sanoo Aamos ensi pyhän ensimmäisessä lukukappaleessa.

Jumala oli antanut Aamokselle tehtävän saarnata omalle kansalleen mahdollisuutta kääntymykseen pahoista teoistaan. Hän oli saanut Jumalalta tämän tehtävän, vaikka ei ollut profeetta, pappi tai kirjanoppinut. Hänellä oli ihan toinen ammatti. Ehkä hänellä oli runsaasti sitä kuuluisaa maalaisjärkeä tehtävänsä hoitamiseen.

Tekstissä mainitaan metsäviikunapuu (tieteelliseltä nimeltään Ficus sycomorus). Tuo sama puu vie meidät erääseen Uuden testamentin henkilöön, joka myös sai Jumalalta yllättävän kutsun. Muistat ehkä Sakkeuksen, pienikokoisen ja epärehellisen tullimiehen, joka kiipesi puuhun nähdäkseen Jeesuksen paremmin. Jeesus oli tulossa Jerikon kaupunkiin suuren väkijoukon saattelemana, kun hän huomasi Sakkeuksen puussa ja kutsui itse itsensä Sakkauksen kotiin vieraaksi. Vierailu teki Sakkeukseen suuren vaikutuksen ja hänestä tuli muuttunut mies, joka lupasi korvata moninkertaisesti ne rahat, joita oli epärehellisesti ottanut. Luultavasti Sakkeus kertoi jatkossa muille muutoksestaan ja kohtaamisestaan Jeesuksen kanssa.

Ensi pyhän aihe on ”Jeesuksen lähettiläät”. Keitä Jumala lähettää? Yhä edelleen Jumala lähettää ihmisiä, joilla ei välttämättä ole muodollista pätevyyttä tai, jotka eivät vaikuttaisi olevan edes kovin kelvollisia tehtäväänsä. Jumala ei kysy koulutodistuksia tai titteleitä. Hän kutsuu epätäydellisiä ja mokanneita. Hän kutsuu ihan kaikenlaisia ihmisiä. Jumala itse pätevöittää ne, joita hän kutsuu ja lähettää.

Rukoilisitko profeetta Jesajan sanoin: ”Tässä olen, lähetä minut!” Jumalalla on varmasti jokin tehtävä sinullekin. Jää kuulolle.

Aila Asikainen, Juvan seurakunnan lähetyssihteeri

Julkaistu Juvan Lehdessä 10.10.2024