Kuin kuvastimesta

Leikin lapsena sellaista leikkiä, että höpöttelin peilin edessä ja kuvittelin olevani telkkarissa. Muutenkin puhuin paljon itsekseni ja kuvittelin joskus haastattelevani jotakin julkkista tai olevani itse joku toinen.
Tämä leikki tuli mieleeni, kun olen käynyt pitämässä yksin hartauksia lähetystyön varastossa. Nyt en ole höpötellyt peilin edessä vaan kännykän. Lähetys ei ole ihan oikeaan telkkariin päätynyt, mutta seurakunnan YouTube- kanavalle kuitenkin.
Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä sanotaan: ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.”
Kuvastin sana on melko vieras nykyään. Se tarkoittaa peiliä ja tämä kohta on UT2020 käännöksessä sanottu näin: ”…katselemme kuin vääristävän peilin kautta…”
Korinttilaiskirjeessä kerrotaan siitä, miten me ihmiset emme pysty näkemään Jumalan todellisuutta tässä maailmassa, mutta kerran taivaassa näemme ihan kasvoista kasvoihin.
Minusta tuo sana kuvastin kuvaa hyvin myös kännykkää tai muita digilaitteita, joiden kautta olemme etänä katselleet jumalanpalveluksia, hartauksia ja konsertteja sekä osallistuneet kokouksiin ja tapaamisiin. Olemme katselleet kuin vääristävän peilin kautta. Jumalanpalvelus striimeissä seurakunta voi katsella toimitusta melkein kuin esitystä, mutta jumalanpalveluksen toimittajat eivät näe kirkkokansaa. Videopuheluissa ja etäkokouksissa näemme toinen toisemme, mutta emme kuitenkaan ihan täydellisesti kohtaa. Moni varmasti kaipaa läsnäoloa ja kohtaamista. Sellaista, mitä myös seurakuntayhteydeksi kutsutaan.
Nyt rajoitukset ovat hiukan lieventyneet ja monen harras toive kohtaamiseen on toteutunut. Pystymme näkemään toisemme kasvoista kasvoihin. Tai ainakin osittain, koska maski… Mutta jaksetaan vielä pitää niitä, toivoen ja rukoillen, että vielä tämä tilanne hellittää.

Aila Asikainen, Juvan seurakunnan lähetyssihteeri

Kirjoitus on julkaistu Juvan Lehdessä torstaina 6.5.2021

 

Valitsijoita ja valittuja

Oletko ollut kouluaikanasi niiden joukossa, jotka päättivät, ketkä valittiin teidän joukkueeseenne? Vai olitko niitä, jotka odottivat ja odottivat, että tuleekohan ylipäätään valituksi? Koettiinko sinut joukkueesi vahvistuksena vai heikkona lenkkinä? Televisiossa voidaan seurata useampaakin sarjaa, jossa äänestetään ohjelmasta ulos henkilöitä, jotka koetaan itselle uhkaksi. Milloin ollaan farmilla tai muutoin kaukana kotona. Yhteistä on se, että osallistujien takaraivossa on enemmän tai vähemmän pelko siitä, että hänet äänestetään pois pelistä. Solmitaan liittoja ja sopimuksia, jotka pitävät tai sitten ei. 

Jeesus sanoi lähimmille oppilailleen: ”Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät” (Joh. 15:16a). Ajattelepa nuo sanat omalle kohdallesi. Kuuntele, kun Jeesus sanoo sinulle: ”Sinä et valinnut minua, vaan minä valitsin sinut”. Mitä ajatuksia se sinussa herättää? Oletko iloinen siitä, että olet tullut valituksi Jeesuksen joukkueeseen? Olisitko kuitenkin itse halunnut päättää Jeesuksen joukkoihin kuulumisesta? Tai ainakin siitä, keitä muita teidän joukkueeseenne Jeesus on valinnut. Katso ympärillesi tai mieti ihmisiä, joiden tiedät olevan kristittyjä: heidät kaikki Jeesus on valinnut. 

Toinen asia, jonka Jeesus itse valitsemalleen joukkue sanoo, on että hän tahtoo joukkueen jäsenten lähtevän liikkeelle ja tuottavan pysyvää hedelmää, hyvää tulosta. Se, että joukkueen jäsenet eivät pysty luottamaan toisiinsa, nakertaa joukkueen tuloksentekokykyä. Kallista aikaa käytetään turhanpäiväiseen nahisteluun, mikä ei edistä Jeesuksen asiaa.

Sitten Jeesus antaa vielä yhden tehtävän. Se onkin kaikkein vaikein ja kuuluu näin: ”Rakastakaa toisianne” (Joh. 15:17). Et ole saanut vaikuttaa joukkueenne kokoonpanoon ja sinua suorastaan käsketään rakastamaan kaikkia joukkueenne jäseniä. Mahdottomalta tuntuva tehtävä! Ja sitä se onkin. Jeesuksen suuhun on tässäkin kohtaa laitettu kreikankielen verbi, joka tarkoittaa rakkautta, johon vain Jumala pystyy. Se on rakkautta, joka rakastaa sitä ja sellaista, mikä itsessään ei ole mitään. Se on rakkautta, joka kohdistuu sellaiseenkin, mikä on rumaa ja joka omalla rakkaudellaan tekee siitä kauniin. Se, että rakastamisen rima on laitettu mahdollisimman korkealle, ei saa estää meitä edes yrittämästä, vaikka tiedämme että emme yllä ihanteeseen.  

Markuksen evankeliumissa tapaamme miehen, joka epätoivoisena huudahtaa Jeesukselle ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!” (Mark. 9:24). Kun Jeesus käskee meitä rakastamaan valitsemansa joukkueen jäseniä, ei auta muuta kuin Markuksen evankeliumin miehen huudahdusta soveltaen parahtaa: ”Minä rakastan! Auta minua rakkaudettomuudessani!” Vain oman tilamme tunnustaen pystymme joukkueena lähtemään liikkeelle ja tekemään sellaista tulosta, joka voi tuottaa Jeesukselle iloa. Jeesus ei kutsu sooloilemaan.

 
Sirkka Pylkkänen, Juvan seurakunnan kirkkoherra, lääninrovasti
Julkaistu Länsi-Savossa sunnuntaina 2.5.2021

 

 

Laulun ja rakkauden aika

Kevät on laulun ja rakkauden aikaa. Tämä on huomioitu myös kirkkokäsikirjassa, jossa ensi sunnuntain nimenä on Cantate eli suomeksi Laulakaa. Päivän psalmi kehottaa kohottamaan Herralle riemuhuudon: ”Iloitkaa ja riemuitkaa, laulakaa ja soittakaa.” 
Sekä päivän Uuden testamentin lukukappale että evankeliumi kehottavat rakastamaan toinen toistamme. Johannes tarkentaa kirjeessään, mitä oikeanlainen rakkaus on. Se ei ole vain sanoja ja puhetta vaan tekoja ja totuudessa pysymistä. 
Totuus omasta syyllisyydestämme ja Jumalan armollisuudesta auttaa meitä saavuttamaan sisäisen rauhan omantunnon syytöksiltä. Se tapahtuu siten, että noudatamme Jumalan käskyjä. Niistä tärkein on, että uskomme Jeesukseen Kristukseen omana vapahtajanamme ja rakastamme toinen toistamme.
Kun Raamattu puhuu rakkaudesta, se kytketään usein anteeksiantamukseen. Pienoisevankeliumissa (Joh. 3:16) tämä tuodaan vahvasti esille: Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
Kuten kevät paljastaa lumen alta monenlaista roskaa ja epäsiisteyttä, meidän elämästämme voi löytyä kätkettyä vihaa, kateutta, loukkauksia ja muita syntejä. Niiden tuominen valoon ja anteeksi pyytäminen parantaa ja vahvistaa keskinäistä rakkautta.
Mennyt talvi on korona-pandemian vuoksi asetettujen rajoitusten vuoksi ollut monille yksinäistä ja ankeaa aikaa. Ei ole voitu kokoontua yhteen tapaamaan ystäviä, rukoilemaan tai ylistämään Jumalaa. Myös kirkkokuoron toiminta on ollut pysähdyksissä. Onneksi seurakunnan avustustoiminta on voinut jatkua ja tuoda helpotusta monien arkeen.
Pandemian hellittäessä otettaan voidaan toivon mukaan rajoituksiakin purkaa. Me juvalaiset ja suomalaiset laajemminkin voimme olla kiitollisia siitä, että olemme selvinneet pandemiasta melko vähäisin vaurioin. Kulunut vuosi on silti opettanut arvostamaan eläviä ihmissuhteita ja kokoontumisia. 
Laulujen laulu kuvaa hyvin tätä ajanjaksoa: ”Talvi on mennyt, sade on laannnut, se on kaikonnut pois. Kukat nousevat maasta, laulun aika on tullut, joka puolella huhuavat metsäkyyhkyt.” Kannustakoon kevät meitä nauttimaan lisääntyvistä kokoontumismahdollisuuksista ja Iloitsemaan ja riemuitsemaan seurakunnan keskellä.

Paavo Ahonen, seurakunta-aktiivi ja kirkkokuoron puheenjohtaja 


Julkaistu Juvan lehdessä torstaina 29.4.2021 

 

Raamatun uskottavuus

Viime sunnuntain VT:n tekstissä profeetta Sakarja saa Herralta sanan: ”Näin sanoo Herran Sebaot: Vielä minä pelastan oman kansani auringonnousun ja auringon laskun maista, Jerusalemiin minä tuon heidät asumaan.” Tämän profetian toteutumisesta Jerusalemin Kansainvälinen Kristillinen suurlähetystö todistaa kertomalla, että se on 40 vuoden toimintansa aikana tuonut yli 160 000 juutalaista eripuolilta maailmaa juutalaisten ikiaikaiseen kotimaahan Israeliin. Puhumattakaan niistä, jotka ovat omin avuin ja varoin muuttaneet sinne.
Tuntuu todella uskomattomalta, että muuttoa tapahtuu tuossa laajuudessa, kun vertaa sitä muihin Lähi-idän uutisiin, joissa kerrotaan Israelin sisäpoliittisista umpisolmuista, vuosikymmenien tuloksettomista rauhanneuvotteluista palestiinalaishallinnon kanssa tai Iranin avoimesti julistamasta tavoitteesta juutalaisvaltion hävittämiseksi. Kuka sellaiseen herhiläispesään haluaisi vapaaehtoisesti muuttaa ilman syvempää syytä kuin meistä näyttää. Juutalaiset kuitenkin kokevat, että heidän on etnisenä kansanryhmänä turvallisinta asua Israelissa, Jumalan heille antamassa kotimaassa. Sen on historia heille moneen kertaan todistanut.
Aivan kuin jatkona tuohon on ensi sunnuntain VT:n teksti Miikan kirjasta, jossa sanotaan näin: ”Johda se Basanin ja Gileadin laitumille kuin entisinä aikoina.” Tai kuten Jeremia kirjoittaa samasta asiasta: ”Mutta Israelin minä tuon takaisin laitumelleen, se saa jälleen käydä Karmelin ja Basanin laidunmailla, syödä itsensä kylläiseksi Efraimin vuorilla ja Gileadissa.” Löytyivät nämä alueet sitten Israelin valtiosta, ns. kiistanalaisilta alueilta tai naapurivaltioista, yhtä kaikki ne ovat arkeologisten tutkimustenkin valossa ikiaikaisia, Jumalan juutalaiselle kansalle antamaa kotimaata.
Ansioituneiden Raamatun tutkijoiden mukaan Raamatussa on monia satoja profetioita, jotka ovat todistettavasti toteutuneet. Siksi meidänkin on syytä Raamattua lukiessamme suhtautua siinä kerrottuun niin, että se on todella Jumalan Sanaa, jonka kirjoittajat ovat saaneet Pyhän Hengen kautta, eivätkä he ole kirjanneet siihen oman aikansa muovaamia tulkintojaan. 
Miten siis suhtautua Raamatun toteutuneisiin ja vielä toteutumattomiin ennustuksiin? Luettaessa nykymediaa Raamatun rinnalla, voi löytää yllättäviäkin yhtäläisyyksiä. Olen saanut uskoa todeksi monia Raamatun ennustuksia ihan paikan päällä Israelissa. 
Toivotan hyviä lukuhetkiä ja siunausta kevääseenne!

Ilkka Asikainen, Juvan seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja


Julkaistu Juvan lehdessä 15.4.2021