PERUTTU: Hurma yhtyeen joulukonsertti

to 10.12. kello 19.00
Juvan kirkko

PERUTTU: Hurma-yhtyeen joulukonsertti.
Lämminhenkisessä kirkkokonsertissa kuullaan tuttujen perinteisten joululaulujen lisäksi myös uudempia joulukappaleita Hurman näköisinä tunnelmallisina sovituksina.

PERUTTU: Hurma-yhtyeen joulukonsertti.
Lämminhenkisessä kirkkokonsertissa kuullaan tuttujen perinteisten joululaulujen lisäksi myös uudempia joulukappaleita Hurman näköisinä tunnelmallisina sovituksina. Konsertti toteutetaan Hurman omalla viisihenkisellä kokoonpanolla ja solisteina kuullaan useampaa yhtyeen jäsentä. Konserttikiertueen keskeisenä teemana on tänä vuonna auttaminen ja siksi osa konserttien ohjelmatuotosta ohjataan vähävaraisten lapsiperheiden tukemiseen.