Suomen evankelis-luterilainen kirkko Mikkelin hiippakunta Juvan kunta
Etusivulle | Yhteystiedot | Sivukartta ja haku | Tekstikoon muuttaminen  

Kirkkoherranvirasto
PL 32
51901 JUVA

Virastotie 2
51900 JUVA

Puhelin (015) 340 980
Faksi (015) 340 981

**@**

Juvan kirkko
Juvantie 17

Esittely

Juvan seurakunta perustettiin vuonna 1442. Pinta-alaltaan seurakunta oli tuolloin varsin suuri. Nykyinen Savonlinna ja Kuopio mm. kuuluivat Juvan seurakuntaan. Nykyisin Juvan seurakunnan pinta-ala on noin 1200 neliökilometriä ja jäseniä meillä on noin 6900.
Nykyinen kirkkomme on valmistunut vuonna 1863. Seurakunnan etelä-osassa on Koikkalan kyläkirkko - valmistumisvuosi 1959 ja pitäjän pohjoisosassa Vuorenmaan seurakuntakoti, joka valmistui vuonna 1953.

Seurakunnassa on kolme papin virkaa, kaksi kanttorin virkaa, nuorisotyönohjaajan virka ja kaksi diakoniatyöntekijää. Näillä voimin huolehdimme suntion kera jumalanpalveluksista. Hyvin harvoin kirkossa kävijöitä sunnuntaisin on alle 80.

Kesän perinteisiin toimintamuotoihin kuuluu kesäillan musiikki keskiviikkoisin.

 
Tulosta sivu
Suurenna tekstiä Palauta tekstin oletuskoko Pienennä tekstiä