Seurakunta toimii Juvan Partioveikkojen taustayhteisönä eli tuki partiolle on sekä konkreettista että henkistä ja hengellistä.
Juvan Partioveikot ry viettää tänä vuonna 60-vuotisjuhlaa.
Kevään aikana toiminta liittyy pitkälti juhlavuoden ympärille. Huhtikuun ajan on Juvan kirjastossa partioaiheinen näyttely. Huhtikuussa vietetään myös partioiltoja kirjastolla. Iltojen aiheina ovat solmut, muistot vuosien varrelta ja nuotiolaulut. Partiokevät huipentuu 29.toukokuuta vietettäviin juhlallisuuksiin. Juhlapäivän aamuna partiolaiset soutavat kirkkoveneellä Juvan kunnan uimarannalle Jukajärvellä. Sieltä partiolaiset siirtyvät ristisaatossa juhlajumalanpalvelukseen Juvan kirkkoon. Sen jälkeen vietämme juhlaa seurakuntatalolla. Juhlaleiri Räiskäle vietetään Sulkavan Tapiolassa 30.6-3.7 yhdessä Linnavuoren Tähyilijöiden ja Savon Saukkojen kanssa.
Lippukunnan kokoontumispaikkoina toimivat kirkonkylän kolo, kirkon alakerta Koikkalassa sekä partiomökki Koikkalassa.
Lippukunnan johtajana toimii Jani Savolainen ja apulaislippukunnan johtajana Virpi Sihvonen. Toiminnasta saa lisätietoa numerosta 0440 340 989 / Saija Grün.
Ajankohtaisia tapahtumia:
Huhtikuun ajan partionäyttely kirjastolla.
ke 6.4 klo 18-19 Solmeilua kirjastolla.
ti 12.4 klo 18-19 Leiritunnelmaa valkokankaalta kirjastossa.
ke 20.4 klo 18-19 Nuotiolauluilta kirjastolla.
su 15.5 lippukunnan perhepäivä.
su 29.5 Lippukunnan 60-vuotisjuhlat. Partiolaiset saapuvat kirkkoveneellä Juvan kunnan uimarannalle n. klo 9, josta partiolaisten ristisaatto kirkkoon. Klo 10 juhlajumalanpalvelus kirkossa, jonka jälkeen juhla seurakuntatalolla.
to-su 30.6-3.7 Juhlaleiri "Räiskäle" Tapiolassa, Sulkavalla.